Tutkimus: Etätyötä tehdään aiempaa vähemmän – nuorista joka kolmas kokee ulkopuolisuutta työskennellessään etänä

Kategoriassa Kodin digiarki, Tiedote, Valokuitunen

Tuore tutkimus paljastaa, että etätyön tekeminen on vähentynyt Suomessa vuodesta 2023. Päätöksenteosta ja sosiaalisista suhteista ulkopuolelle jääminen korostuu yhtenä etätyön haasteena. Toimivalla etätyöetiketillä voitaisiin huomioida niin työntekijöiden kuin työnantajan tarpeet.

Täysi-ikäisistä työelämässä olevista suomalaisista 43 % tekee töitään etänä vähintään kuukausittain, kun luku kaksi vuotta sitten oli lähes puolet (49 %). Joka kolmannen (36 %) suomalaisen työarkeen kuuluu etätyöskentelyä päivittäin tai viikoittain. Erityisesti nuorempien työntekijöiden keskuudessa töiden tekeminen etänä on vähentynyt.

Valokuitusen YouGovilla teettämän Suomalaisten Digiarki 2025 -kyselytutkimuksen mukaan vapaasti etätöitä voi tehdä noin joka neljäs (24 %) työelämässä oleva, ja lisäksi yli viidennelle (22 %) etätyö on mahdollista tietyin rajoituksin. Vastaajista 43 % kertoo, että etätyö ei ole mahdollista oman työnkuvan vuoksi.

– Suomen kilpailukykyä ja tulevaisuuden menestymisen edellytyksiä ei saa rajoittaa se, mistä käsin töitä tehdään. Mahdollisuus etätyöhön auttaa yrityksiä löytämään parhaat osaajat, tuo joustoa työntekijöiden arkeen ja hyvin toteutettuna parantaa työnteon tehokkuutta ja monipuolisuutta. Etätyön johtamisen haasteiden ratkaisemiseen on panostettava ennemmin kuin poistaa haasteita rajoittamalla etätyöskentelyn mahdollisuuksia. Toimiva lähtökohta on yhdessä henkilöstön kanssa suunniteltu etätyöetiketti, jossa otetaan huomioon sekä työntekijöiden että työnantajan tarpeet, Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto sanoo.

Ulkopuolisuuden tunne varjostaa nuorempia etätyöntekijöitä

 Puolet etätyötä tekevistä kokee, ettei etätyöskentely ole vaikuttanut heidän osallisuuteensa työyhteisössä, mutta joka viides tuntee jääneensä ulkopuolelle päätöksenteosta tai sosiaalisista suhteista ainakin toisinaan. Nuorimmilla ulkopuolisuuden kokemus on erityisen yleistä: lähes kolmannes alle 30-vuotiaista etätyöntekijöistä kokee jäävänsä toisinaan (20 %), usein (11 %) tai kokonaan (3 %) syrjään työyhteisön arjesta.

– Tutkimuksen mukaan erityisesti nuoret tarvitsevat etätyössä tukea. Koska nuoret ovat vasta opettelemassa ja sopeutumassa työelämään, on tärkeää harkita, miten etätyötä ja lähityötä rytmittää, jotta syrjäytymisen tunnetta ei pääse syntymään, Kaunisto toteaa.

Uudellamaalla työskennellään muita enemmän etänä

Uusimaa pitää etätyön kärkipaikkaa Suomessa. Uudellamaalla 55 % vastaajista etätyöskentelee vähintään kuukausittain, ja uusmaalaiset ovat tyytyväisimpiä (65 %) työpaikkansa etätyökäytäntöihin.

Kokonaisuudessaan yli puolet (55 %) työelämässä olevista ovat vähintään melko tyytyväisiä työpaikkansa etätyökäytäntöihin, tyytymättömiä on vain 15 % (eos 30 %). Mitä vanhempi vastaaja on, sitä tyytyväisempi hän on työpaikkansa etätyömahdollisuuksiin. Kaksi kolmesta (64 %) työelämässä olevasta kertoo, ettei heidän työpaikkansa etätyösääntöjä ole muutettu viimeisen vuoden aikana.

– Vaikka etätyöskentelyn määrä on jossain määrin vähentynyt, etätyö on kuitenkin sementoitunut asemansa merkittävänä työmuotona Suomessa. Etätyöskentelyä tulee tutkia ja kehittää, jotta saamme kasvatettua suomalaisen työn tehokkuutta jatkuvasti tiukentuvassa kilpailuympäristössä.

*YouGov on toteuttanut Suomalaisten Digiarki 2025 -kyselytutkimuksen Valokuitunen Oy:n toimeksiannosta. Kyselytutkimuksen tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 30.5–4.6.2025 välisenä aikana. Kokonaisvastaajamäärä on 2001. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluvat täysi-ikäiset suomalaiset. Lähtöotos muodostettiin ja lopullinen vastaajajoukko painotettiin suomalaista aikuisväestöä edustavaksi iän (18v.+), sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Osa kysymyksistä kohdistettiin vain työelämässä oleville suomalaisille (n=1 051). Otos työssäkäyvien osalta muodostettiin myös suomalaisia edustavaksi. Työelämässä olevista etätöitä kertoo tekevänsä ainakin joskus 550 suomalaista.