Neljä yleistä harhaluuloa taloyhtiöiden nettiyhteyksistä

Kategoriassa Taloyhtiöt

Tietoliikenteen datamäärien ennustetaan kasvavan tulevaisuudessa moninkertaisesti, toistellaan usein. Silti moni suomalainen on edelleen sitä mieltä, että mobiiliyhteydellä pärjää tulevaisuudessa hyvin. Kokosimme neljä tyypillisintä harhaluuloa, joita taloyhtiöissä nousee esille nettiyhteyksistä puhuttaessa, ja mistä kannattaa lähteä liikkeelle, kun nettiyhteyksiä pohditaan porukalla.

”Koska meidän taloyhtiössämme on vanhempaa väkeä, eivät he nettiä tarvitse”, on yksi yleisimmistä harhaluuloista, joka nousee esille, kun Valokuitusen aluepäällikkö Jukka Harju juttelee asukkaiden ja taloyhtiöiden asioita hoitavien ammattilaisten kanssa yhtiössä käytössä olevista nettiyhteyksistä. Ja kun keskustelu kääntyy mahdollisuuksiin parantaa asukkaiden yhteyksiä, moni toteaa ”mobiililla pärjää hyvin”.  

– Yhteiskunnan monet palvelut siirtyvät yhä enemmän nettiin ja Suomessakin on esimerkiksi hyvinvointialueita, joilla lääkärin ensikohtaaminen tapahtuu verkossa. Vielä kun palveluiden käytön rinnalla etätyöt ja verkko-opinnot lisääntyvät, kotona tarvitaan luotettavaa ja nopeaa nettiyhteyttä, joka ei pätki. Ihan kaikenikäiset ihmiset siis nykyään tarvitsevat nettiä, Harju kertoo.

Kiinteä yhteys sinne, minne se on mahdollinen

Koska suomalaisia tavataan kutsua mobiiliuskovaiseksi kansaksi, on monelle vaikea käsittää sitä, että tosi asiassa paras yhteys toteutetaankin mobiilin sijaan kaapelilla. Kolmas harhaluulo kuuluukin: ”kiinteä yhteys on vanhanaikainen”, minkä Harju mielellään kumoaakin keskusteluissaan.

– Valokuituyhteys on itse asiassa modernein ja tehokkain tapa toteuttaa kiinteä yhteys kotiin. Sinne, minne kiinteä yhteys on mahdollista rakentaa, kannattaa se aina tehdä. Mobiilin yksi ongelma on se, että mitä enemmän mobiilissa liikkuu dataa, sitä ruuhkautuneemmaksi se muuttuu. Koska datankäyttö lisääntyy, eivät mobiiliverkot enää riitä. Mobiilinkäyttö kannattaa ilman muuta jättää tilanteisiin, joissa ei ole saatavilla kiinteää yhteyttä. Valokuituyhteydellä ratkaistaan kerralla kotien nettiongelmat vuosikymmeniksi eteenpäin, Harju kertoo.

Kaikille oma yhteys tai jaettuna yhtiön sisäverkossa

Taloyhtiöön on mahdollista rakentaa toimintavarmat kiinteät yhteydet eri tavoin. Halutuin tapa rivitaloissa on, että valokuitu asennetaan jokaiseen huoneistoon omaa valokuitukaapelia pitkin. Kerrostaloissa puolestaan kuitu tuodaan taloyhtiön tekniseen tilaan, josta se jaetaan huoneistoihin kiinteistön omaa sisäverkkoa pitkin.

–  Siihen, minkälainen yhteys sopii mihinkin yhtiöön, vaikuttaa moni asia, kuten esimerkiksi talotyyppi, huoneistojen lukumäärä ja yhtiön sisäverkon ikä ja kunto. Siksi katsomme aina tapauskohtaisesti ja yhtiön tarpeiden ja toiveiden mukaan, miten valokuituyhteys on fiksuinta toteuttaa juuri teidän yhtiöönne. Ehdotus räätälöidään jokaiseen taloon sopivaksi, Harju kertoo. 

Pienin työ tehdään pihoilla

Kun yhtiökokous on tehnyt enemmistöpäätöksen kuidun hankkimisesta, alkaa suunnitelmien tarkennus. Tarkennetut suunnitelmat laaditaan yhdessä taloyhtiön edustajien, isännöitsijän tai hallituksen puheenjohtajan kanssa. Asukkaiden toiveita kuunnellaan aina.

Neljäs harhaluulo liittyykin juuri kuidun rakentamiseen: ”Kaivuutyöt pilaavat koko pihan ja istutukset menevät pilalle.”

– Reitti kuidulle suunnitellaan hyvin. Kuitu vedetään sieltä, mistä se on järkevintä ja myös helpointa eli esimerkiksi pihalaatoitukset ja istutukset pyritään aina kiertämään. Jos esimerkiksi joutuisimme koskemaan laatoituksiin, asetetaan ne aina takaisin paikoilleen. Kun asukkaat ovat yhdessä miettineet toiveensa reitille, käymme suunnitelman aina läpi yhtiön edustajan kanssa.

Piha-alueiden kaivuutyöt hoidetaan niin, että asukkaille koituisi mahdollisimman vähän vaivaa. Esimerkiksi kulkureittejä koteihin ei suljeta. Suurimmat työt tapahtuvatkin talon ulkopuolella kadulla, jonne kaivetaan runkoputki.

– Tonttityöt ovat oikeastaan se pienin osuus. Usein asukkaat yllättyvätkin siitä, että pihapiirissä meillä on käytössä pienet koneet, joiden jäljetkin ovat hyvin pieniä. Meidän sopimuksiimme kuuluu aina se, että piha palautetaan alkuperäistä vastaavaan kuntoon. Meillä on esimerkiksi oma viherryhmä, joka siistii pihan, minkä jälkeen tehdään jälkitarkastukset. Tärkeintä on, että asiakkaamme ovat tyytyväisiä ja pääsevät käyttämään toimintavarmaa ja nopeaa nettiä kotona.  

Viisi syytä, miksi valokuituyhteys kannattaa hankkia:

  • toimintavarma
  • nopea
  • turvallinen
  • pitkäikäinen hankinta vuosikymmeniksi
  • ekologinen: kiinteä yhteys käyttää vain tuhannesosan mobiilin sähkönkulutuksesta