Näin valokuitu saatiin taloyhtiöömme

Kahdeksan huoneiston paritaloyhtiö Helsingin Jollaksessa päätti hankkia kaikille osakkailleen valokuituyhteydet.

Kahdeksan huoneiston paritaloyhtiö Helsingin Jollaksessa kyllästyi pätkivään nettiin ja päätti hankkia osakkailleen valokuituyhteydet. 

Talonyhtiö hankki osakkailleen valokuituyhteydet

Katkeilevat videopalaverit ja pätkivä Netflix eivät enää kuulu helsinkiläisen asunto-osakeyhtiö Helsingin Rantarinteen arkeen. Taloyhtiö päätti hankkia kaikille osakkailleen valokuituyhteydet.

Katri Hietalan taloyhtiöön kuuluu neljä paritaloa, joissa on yhteensä kahdeksan asuntoa.

”Olimme jo pidemmän aikaa miettineet, miten voisimme parantaa verkkoyhteyksiä ja kokeilleet erilaisia mobiili- ja kupariratkaisuja. Eräs taloyhtiömme osakas kuuli, että naapurustomme ollaan rakentamassa valokuituyhteyksiä, joten otimme yhteyttä rakentajaan ”, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Katri Hietala kertoo.

Hietala arvioi, että nykymaailmassa toimivan nettiyhteyden merkitys kasvaa jatkuvasti. Asunnon myynnissä toimiva nettiyhteys on osalle ostajista jopa kynnyskysymys.

”Jos netti pätkii, esimerkiksi työnteko kotona hidastuu eikä videopalavereihin osallistuminen pahimmillaan onnistu. Myös nykyaikaiset viihdepalvelut edellyttävät nopeaa verkkoyhteyttä”, Hietala pohtii.

Katri Hietala etätöissä kotipihallaan.

Jokainen asunto samalle tasolle

Helsingin Jollaksesta Katri Hietalan kotikulmilta löytyi riittävästi valokuidun tilaajia, ja rakennushanke pääsi käynnistymään. Näin myös Hietalan taloyhtiö pääsi tekemään päätöksen valokuituyhteyksien hankinnasta.

Ennen taloyhtiön kokousta osakkaat keskustelivat valokuidun hankintaan liittyvistä kysymyksistä sähköpostitse ja WhatsAppilla.

”Käsittelimme asiaa yhtiökokouksessa ja päätimme yksimielisesti hankkia kuidun. Meille oli tärkeää, että koko yhtiön kaikkien asunnot saatiin kerralla yhtä hyvälle tasolle”, Hietala sanoo.

Kuitu kotiin vuodessa

Rakennustyöt aloitettiin lokakuussa 2018. Kuituyhteydet toimivat kotitalouksissa joulukuun lopussa, ja pihatyöt viimeisteltiin lumen sulettua keväällä 2019.

Rakentamisen alkuvaiheessa kävimme urakoitsijan kanssa läpi erilaiset vaihtoehdot valokuidun kaivuureitille ja asentamiselle. Keskeistä meille oli, että pihaa rikotaan kaapelin vetämisen yhteydessä mahdollisimman vähän”, Hietala sanoo.

”Koemme, että valokuitu on meille kannattava ratkaisu. Se kasvattaa asuntojemme arvoa ja odotamme, että verkkoyhteydet pysyvät ajan tasalla vähintään seuraavat 50 vuotta.

Teksti: Tomi Eklund Kuvat: Anna Autio


 

Tarkista valokuidun saatavuus alueellasi