Valokuitunen ja Eltel solmivat 200 miljoonan euron sopimuksen

Valokuitunen ja Eltel solmivat 200 miljoonan euron arvoisen sopimuksen valokuituverkon rakentamisesta ja verkon ylläpidosta. Tämä historiallisen suuri sopimus moninkertaistaa aiemmat yhtiöiden valokuituverkon rakentamisen volyymit ja laajenee kattamaan valokuituverkon rakentamisen kaikkialla Suomessa. Sopimuksen myötä syntyy myös merkittävästi työpaikkoja tulevaisuuden infrarakentamiseen. Eltel aloittaa satojen ammattilaisten rekrytoinnit välittömästi.

Eltel ja Valokuitunen allekirjoittivat 15.9.2022 merkittävän sopimuksen valokuituverkon rakentamisesta ja verkon huolto- ja ylläpitopalvelusta. Sopimus kattaa valokuituverkon rakentamisen valtakunnallisesti. Yritykset ovat tehneet yhteystyötä vuodesta 2020, mutta nyt solmittu sopimus on merkittävästi aiempaa suurempi ja kattavampi. Tehdyn sopimuksen arvo on noin 200 miljoonaa euroa, mikä näkyy paitsi verkon kiihtyvänä rakentamisena, mutta myös mittavien rekrytointien alkamisena.

– Valokuidun kysyntä on kasvanut viimeisten vuosien aikana voimakkaasti, koska ihmiset ovat huomanneet, että kodin sujuva arki vaatii parempia yhteyksiä. Tähän on syynä digitalisaation räjähdysmäinen kasvu ja kotien muuttuminen älykodeiksi, etätyöpaikoiksi ja viihdekeskuksiksi. Tehdyn sopimuksen myötä pääsemme vastaamaan valtakunnallisesti parempien kotiyhteyksien kasvavaan tarpeeseen ja osallistumme omalla merkittävällä panoksellamme koko suomalaisen yhteiskunnan toimivuuden parantamiseen ja kilpailukyvyn säilyttämiseen. On hienoa, että pääsemme jatkamaan hienosti sujunutta yhteistyötä Eltelin kanssa, toteaa Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.

Kyseessä on Eltelille kaikkien aikojen suurin sopimus Suomessa. Sopimuksen myötä Eltel aloittaa isot rekrytoinnit, koska rakentamisen lisääntyessä tarvetta on monenlaisille tulevaisuuden infrarakentamisen ammattilaisille ympäri Suomen.

–  Eltelillä on vuosikymmenten kokemus valokuiturakentamisesta ja rakentamisen volyymin kasvaessa meillä on leveät hartiat tuottaa vastuullisia ja kokonaisvaltaisia palveluita koko Suomen alueella. Tulemme rekrytoimaan satoja henkilöitä Suomessa. On todella hienoa, että pääsemme nyt työllistämään niin maanrakentajia, kuitu- ja teknologiaosaajia, kuten myös toimihenkilöitä sekä samalla mahdollistamme suurta digitaalisten palveluiden kuten viihteen, sähköisen asioinnin ja esimerkiksi etätöiden lisääntymisen loikkaa, kertoo Eltel Networks Oy:n toimitusjohtaja Juha Luusua.

Rakentamisen määrä kasvaa merkittävästi

Valokuitunen suunnittelee ja toimittaa avointa valokuituverkkoa kaikkialla Suomessa. Valokuitunen ilmoitti vuonna 2020 investoivansa vähintään 300 miljoonaa valokuituverkkoihin Suomessa.

Tähän mennessä investointeja on tehty noin 100 miljoonalla, ja nyt solmitun sopimuksen myötä yrityksellä on kaikki edellytykset rakentaa valokuituverkkoja valtakunnallisesti lisää vähintään 200 miljoonalla eurolla seuraavan kolmen vuoden aikana. Siten vuonna 2025 enemmistö Suomen taajamien asukkaista tulisi olemaan toimintavarmojen ja nopeiden kotiyhteyksien piirissä.

– Valokuitunen kuiduttaa Suomea nyt vauhdikkaasti, ja tehty sopimus on hyvin merkittävä koko toimialalla. Sen avulla pystymme entistä paremmin vastaamaan asiakkaidemme kasvaneeseen tarpeeseen kaikkialla Suomessa. Vastuullisesti ja laadukkaasti toimivan kumppanuuden perustana tulee olemaan kaikki ne sadat ammattilaiset, jotka tähän hankkeeseen osallistuvat Valokuitusen edustajina, Valokuitusen operatiivinen johtaja Henrik Suomi kertoo.

Valokuitusen ja Eltelin sopimus on luonteeltaan kumppanuussopimus, jossa Eltelin vastuulle kuuluu valokuituverkon rakentamisen projektinjohto sisältäen muun muassa materiaalihallinnan ja -logistiikan, valokuiturakentamisen maatöineen, rakentamisen teletekniset työt, liittymäasennukset palveluineen, kartoitukset ja dokumentoinnin. Aiemmasta sopimuksesta poiketen uudessa sopimuskokonaisuudessa on mukana myös käyttö- ja viankorjauspalvelu. Sopimus tulee voimaan 15.9.2022 ja on kestoltaan kolme vuotta, minkä jälkeen on mahdollisuus jatkaa vuoden optiolla.

Tarkista valokuidun saatavuus alueellasi